Vuoden 2015 ensimmäinen NCM järjestettiin Turussa 27.-29.03.2015. Samalla järjestettiin ELSA Finlandin sääntömääräinen liittokokous, jossa valittiin uusi hallitus kaudelle 2015-2016.

Mikä  NCM?

National Council Meeting eli NCM on kaksikertaa vuodessa järjestettävä kansallinen tapahtuma. NCM on perinteisesti viikonlopun mittainen ja sen yhteydessä järjestetään  ELSA Finlandin sääntömääräinen liittokokous. Viikonlopun aikana valmistellaan päätöksiä workshopeissa, osallistutaan monipuolisiin trainingeihin, unohtamatta villiä biletystä!

Jokainen paikallisjärjestö järjestää NCM vuorollaan ja vastaa majoituksesta, ruokailusta, tiloista sekä sosiaalisesta ohjelmasta. ELSA Finlandin hallitus vastaa viikonlopun virallisesta ohjelmasta. Viikonlopun hinta on lähes poikkeuksetta vain 40€ ja se sisältää kaiken yllämainitun.

NCM Turku 2015

Kevään NCM järjestettiin Uudellamaalla Lokajanlahden leirikeskuksessa. Osallistujia tapahtumaan saapui noin 60. Viikonlopun ohjelma seurasi perinteikkäitä raiteta ja siihen kuuluikin valtio-teemaiset sitsit, workshoppeja, alumnien antamaa trainingia sekä liittokokous. Tämän vuoden Vision Contestin voitti ensimmäistä kertaa pitkään aikaa Helsinki! Woop woop!

ELSA Finlandin hallitus ja sääntömääräinen kokous

ELSA Finlandin hallitukseen kaudelle 2015/2016 valittiin seuraavat henkilöt (National Board 2015/2016):

President Tatu Kärhä, Helsinki

Secretary General Mikko Tervahauta, Joensuu

Treasurer Johannes Rimpiläinen, Helsinki

Marketing Terhi Raikas, Helsinki

Academic Activities Elina Rymin, Turku

Moot Court Competition Johannes Syväterä, Rovaniemi

Seminars & Conferences Janika Keskitalo, Rovaniemi

Student Exhange Program Meri-Tuulia Taipale, Rovaniemi

Toiminnantarkastajaksi kaudelle 2015/2016 valittiin Antti Malmberg ja varatoiminnantarkastajaksi Markus Högström.

Paljon onnea uudelle hallitukselle ja tsemppiä alkavalle kaudelle!