Ajatuksia direktorin tehtävistä

Director for STEP

Moikka! Olen Maria Hakala, gradua vaille valmis oikkari ja ELSA Turun tämänvuotinen STEP-direktori. Tehtäviini kuuluu avustaa hallituksen STEP-vastaavaa ja puuhastella kaiken sen parissa, joka liittyy ELSAn työharjoitteluohjelmaan ja sen toimintaan. STEP toimii käytännössä puolen vuoden sykleissä, jolloin olen päässyt kerran lukukaudessa kartoittamaan mahdollisia STEP-työnantajia ja ottamaan heihin yhteyttä Turun seudulla, markkinoimaan STEP-paikkoja ja lopuksi auttamaan Turun elsalaisia heidän omassa hakuprosessissaan neuvomalla ja tarkastamalla hakemuksia. Lisäksi viime keväänä Turkuun tuli puolalainen STEP-harjoittelija, jota STEP-vastaava Pauli ja minä autoimme muun muassa asuntoon ja verotukseen liittyvissä jutuissa. Kutsumalla häntä mukaan ELSA Turun tapahtumiin ja viettämällä hänen kanssaan aikaa pidimme muutoinkin huolen siitä, että hän tunsi olonsa kotoisaksi harjoittelun alusta lähtien. Lisäksi direktorina voi halutessaan ja saa luonnollisesti osallistua myös järjestön muiden tapahtumien järjestämiseen.

STEP-direktorina parasta on ehdottomasti ollut nähdä, miten STEPiin panostettu työ ja aika ovat kannattaneet, kun joku on tullut oikeasti valituksi ulkomaille harjoitteluun. On hieno tunne, kun on omalta osaltaan auttanut toista saavuttamaan ehkä isonkin haaveen. Tarkkuutta ja kieliä rakastavana ihmisenä olen puolisalaisesti nauttinutkin siitä, että olen päässyt tarkastamaan hakemukset mallilleen. 🙂 STEP-direktorin pesti on opettanut myös ajanhallintaa, organisointikykyä ja yhteistyötaitoja. Me stepperit olemme tiiviisti yhteydessä koko Suomen muiden steppereiden kanssa jakaen ideoita ja tsempaten toisiamme STEP-ohjelman eri vaiheissa. Samalla olen tietysti saanut toimia osana ELSA Turun loistavaa porukkaa ja tutustua ihmisiin, joihin tuskin olisin muuta kautta saanut mahdollisuutta tutustua.

Lopuksi tunnustan – ennen kuin lähetin hakemukseni direktoriksi, mietin, kehtaanko enää näin vanhana opiskelijana. Nyt voin hyvillä mielin sanoa, että vuosikurssi ei todellakaan ole ollut mikään ongelma tämän vuoden aikana, vaan kannatti ehdottomasti lähteä mukaan!

Maria Hakala

Director for ELSA news

Vielä vuosi sitten en ollut koskaan taittanut edes yksittäistä julistetta, saati sitten kokonaista lehteä. Kokemuksen puutteesta huolimatta olin innokas ottamaan vastaan haasteen ELSAn jäsenlehden kehittämisestä eteenpäin. En ole katunut päätöstä hetkeäkään ja näin vuoden jälkeen voinkin todeta, että jos jotakin olen oppinut niin sen, että tekemällä oppii parhaiten!

Lehden toimittaminen sisältää monenlaisia tehtäviä. Päätoimittajana pääsee ideoimaan lehden aiheita, kontaktoimaan haastateltavia, suunnittelemaan lehden ulkoasua, kirjoittamaan, oikolukemaan ja taittamaan. Lehden päätoimittajana toimiminen on opettanut minulle paljon etenkin organisoimisesta, delegoimisesta sekä tietenkin itse lehden tekemisestä ja taittamisesta. Lisäksi olen päässyt tutustumaan lehtien käsittelemiin teemoihin aivan uudella tavalla. Vaikka päätoimittajan toimi onkin melko itsenäinen, tukenani on toiminut loistava toimitusavustaja Saara sekä koko ELSA Turun hallitus ja direktorit, mikä on tehnyt työstä mielekästä silloinkin, kun muu elämä ja kiire ovat painaneet päälle.

Suosittelen jokaista kirjoittamisesta ja ajankohtaisista juridisista aiheista kiinnostunutta hakemaan rohkeasti pestiä ensi vuodelle!

Eveliina Raitio

Director for ELSA Spirit & International Students

Olen aina tykännyt olla mukana järjestämässä toimintaa ja tapahtumia, ja siksi hainkin toimihenkilöksi ELSAan. Eri direktoripestejä tutkiessani koin tämän pestin heti kaikkein sopivimmaksi itselleni. Tehtävänäni on kirjoittaa englanninkielisiä infomaileja kansainvälisille oikisopiskelijoille Turussa, lisätä englanninkielistä toimintaa, sekä toimia hallituksen AA-vastaavan apukätenä.

Direktoripesti innosti lähtemään mukaan Institutional Visitille.

Hakiessani direktoriksi en tiennyt ELSAsta vielä kovin paljoa. Olin osallistunut fuksicocktaileille ja rapujuhlasitseille, ja minusta tapahtumissa oli hyvä tunnelma. Direktorivuoden aikana olen kuitenkin oppinut paljon ja kiinnostunut yhä enemmän ELSAn kansainvälisestä toiminnasta. Kukaan ei oleta että osaat heti luetella kaikki ELSAn tapahtumat ulkoa, tekemällä oppii! Tässä pestissä minulta toki vaadittiin hyvää englannin kielen taitoa, ettei jokaista sanaa tarvitse katsoa sanakirjasta.

Direktorit ja hallitus muodostavat yhtenäisen kaveriporukan. Yhteiskuvassa puheenjohtaja, S&C-vastaava, ELSA Spirit -direktori, ja AA-vastaava.

ELSA Spiritin tehtävä on edistää positiivista ELSA-kuvaa ja varmistaa, että kaikilla on tervetullut olo tapahtumissamme. Toivon ainakin onnistuneeni tässä tehtävässä! Tämän tehtävän täyttämisessä sosiaalinen ja avarakatseinen luonne on valttia. Toimihenkilönä olen päässyt tutustumaan niin toimihenkilöihin kuin hallitukseenkin. ELSAssa pidän siitä, että toimihenkilöitä arvostetaan paljon. Toimihenkilöt saavat olla paikalla hallituksen kokouksissa, ja itse olenkin ahkerasti ollut paikalla. Vaikka toimihenkilöillä ei ole hallituksen kokouksissa äänioikeutta, saa puhevaltaa käyttää, ja sitä kautta voi vaikuttaa yhdistyksen kehitykseen.

Kaikkein parasta direktorivuodessani on ehdottomasti ollut uusiin ihmisiin tutustuminen. ELSA on hieno järjestö, ja toimihenkilönä pääsee Turun paikallisryhmän toiminnan kautta olemaan tärkeä osa suurta kansainvälistä yhdistystä.

Sofia Engblom

PS. Elsa Turun direktorihaku vuodelle 2017 päättyy 27.11. Vielä siis ehdit hakea!