Jokavuotisen ELSA Dayn teemana oli tänä vuonna maahanmuutto-oikeus. Ympäri Eurooppaa järjestettiin aiheeseen liittyviä seminaareja, tempauksia ja muita tapahtumia. ELSA Turku osallistui päivään järjestämällä seinäkiipeilyä sekä seminaarin aiheesta ”turvapaikanhakijan oikeusasema Suomessa”.

Marraskuisen harmaana keskiviikkona Yliopistonmäen huipulla kohoavaa Kiipeilypalatsia lähti valloittamaan kiitettävän kokoinen joukko oikkareita. Monille kerta taisi olla ensimmäinen, mutta alun kuumotusten jälkeen kiipeily sujui kaikilta jo oikein hyvin. ELSA Dayn teemaan liittyen osa kiipeilijöiden osallistumismaksuista lahjoitettiin Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon Syyrian Aleppon siviilien auttamiseksi.

Päivä jatkui seminaarilla, jossa kuultiin kolme hyvin erilaista näkökulmaa turvapaikanhakijoihin ja heidän oikeuksiinsa. Maahanmuuttoviraston ylitarkastaja Netta Naumanen-Madeira kertoi konkreettisia esimerkkejä siitä, kuinka turvapaikanhakijoiden määrän räjähdysmäinen kasvu vaikutti viraston arkeen, ja miten vaikeiden valintojen kanssa työntekijät tasapainoilevat joka päivä arvioidessaan kunkin hakijan todellista tarvetta turvapaikkaan. Esitys valotti erityisesti sitä, kuinka mediassa huomiota herättänyt ”objektiivisesti perusteltu pelko” voidaan määrittää, ja millaisia virhekäsityksiä aiheeseen liittyy.

Ulkomaalaistutkinnan ryhmänjohtajana työskentelevä Janne Suomi Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoi poliisin roolista ulkomaalaisvalvonnassa. Vaikka tehtävät ovat monilta osin siirtyneet poliisilta muille viranomaisille, ei poliisin työsarka edelleenkään kuulosta kevyeltä. Jos hakija saa kielteisen turvapaikkapäätöksen, eikä suostu vapaaehtoisesti lähtemään maasta, ryhtyy poliisi toimiin. Tehtävää ei ainakaan kevennä Suomen poliisin toimivallan rajoittuminen valtakunnan rajoihin, ja kohdemaan viranomaisten toisinaan nihkeä, pahimmillaan vihamielinen, suhtautuminen henkilöiden palauttamiseen.

Pakolaisneuvonta ry:n lakimies Heli Aali avasi järjestönsä toimintaa turvapaikanhakijoiden ja paperittomien ulkomaalaisten auttamiseksi. Pakolaisneuvonta on voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tarkoituksena on muun muassa tarjota oikeudellisia palveluja turvapaikanhakijoille sekä lisätä tietoisuutta aiheesta.

Erityisesti viimeisen puolentoista vuoden ajan kiivaana käynyt keskustelu maahanmuutosta ja turvapaikanhakijoista on varmasti alkanut jo puuduttaa monia, mutta seminaari antoi paljon ajattelemisen aihetta. On helppo unohtaa, kuinka paljon Suomessa on tälläkin hetkellä vieraista maista tulleita ihmisiä, joiden koko tulevaisuus riippuu maamme lainsäädännön tulkinnasta ja yksittäisten viranomaisten tekemistä päätöksistä. Näiden päätösten syntyyn vaikuttavat tekijät ovat keskivertokansalaiselle hyvin todennäköisesti tuntemattomia. Harva kuulijoista taisi esimerkiksi tietää Aalin esityksessään esiin nostamaa havaintoa siitä, että paperittomien ulkomaalaisten asema on Suomessa todella epäselvä: virallista määritelmää ei ole, eikä heidän asemastaan ole säädetty yhtäkään lakia.

Lasse Lipsanen