Pääsihteerin kesätervehdys

Tervehdykset kesälomalta!

Kirjoittaessani tätä istuskelen riippukeinussa ja pohdin mennyttä ELSA Helsingin kautta. Vaikka vielä vuosi sitten olin täysin uusi ELSAssa (ns. fuksipetteri), voin sanoa kauden menneen loistavasti myös Internal Management -osa-alueella. Hallitus oli hyvin aktiivinen jo heti syksystä lähtien erinäisissä phuksitapahtumissa, ja järjestimme onnistuneet phuksicocktailit ja pikkujoulut. Pääsihteerinä suurin kauden projektini oli ELSA Gaala, josta kuulin paljon positiivista palautetta niin tapahtuman aikana kuin sen jälkeenkin. Tapahtuman suunnittelu vei suurimman osan keväästä, ja sen onnistuminen ei olisi ollut mahdollista ilman kahta IM-direktoriani ja ELSA Gaala -toimikuntaa.

ELSA antaa myös mahdollisuuden kansainvälistyä, sanan todellisessa merkityksessä. Osallistuin kauden aikana kahteen International Council Meetingeen (ICM) Georgiassa ja Maltalla, joihin osallistuu delegaatioita lähes kaikista ELSA-maista. Kun muutama sata oikeustieteen opiskelijaa kerääntyy viikoksi kokoustamaan ja juhlimaan, yli maarajojen ulottuvilta ystävyyssuhteilta ei voi välttyä. Lisäksi kokoukset ovat olleet yleensä etelässä, mikä piristää kummasti keskellä syyssateita tai tenttisumaa.

Vuosi sitten muistan jännittäneeni elokuuta ja pääsihteerin tehtävien aloittamista. Jännitin aivan turhaan. ELSAssa pärjää vallan mainiosti olemalla aktiivinen ja osallistumalla tapahtumiin. Olen myös pitänyt ELSA Helsingin avoimesta piiristä; apua saa aina kysyä eikä mitään tarvitse tehdä yksin. Minulla on kova luottamus, että ELSA Helsinki järjestää jatkossakin huikeita tapahtumia ja mahdollistaa kansainvälistymisen. Vaikka jätän tehtäväni haikein mielin, tulen pyörimään ELSAn tapahtumissa jatkossakin sillä jatkan näillä näkymin ELSA Finlandin tehtävissä.

Jos olet pohtinut lähteväsi mukaan ELSA Helsingin toimintaan, voin suositella sitä lämpimästi. ELSAssa oppii paljon järjestötoiminnasta ja saa roppakaupalla uusia ystäviä. Toimintaan on myös helppoa lähteä mukaan, sillä ELSA Helsingillä on hallituksen lisäksi direktoreita, toimikuntia ja työryhmiä. Sinun tarvitsee vain nykäistä hihasta tai laittaa viestiä, uudet elsalaiset ovat aina tervetulleita!

Haluaisin vielä lopuksi kiittää hallitustovereitani ja direktoreita mahtavasta kaudesta sekä erityisesti IM-direktoreita Arlenea ja Jasminea sekä ELSA Gaala -toimikuntaa. Ilman teitä ELSA Gaala ja monet muut IM-projektit olisivat olleet mahdottomia.

Mukavaa kesänjatkoa ja tavataan taas elokuussa!

Anna Band

Secretary General 2015-2016

secgen@elsa-helsinki.fi