NMCC aikojen alussa – ELSA Finlandin kansallinen oikeustapauskilpailu täyttää 10 vuotta

ELSA Finland on järjestänyt kansallisen oikeustapauskilpailun jo kohta 10 kertaa. Juhlavuoden kunniaksi onkin aika katsoa taaksepäin ja pohtia, mistä kaikki sai aikanaan alkunsa ja millaiseksi kilpailu on näiden vuosien aikana kehittynyt. ELSA Finland kiittää kilpailun järjestämisestä kaikkia aikaisempia Moot Court Competitions – sekä Academic Activities –vastaaviaan. Erityiskiitos kuitenkin kuuluu vankan pohjan ja jalustan nykymuotoiselle kilpailulle luoneille Matias Forssille sekä Essi Ojanlatvalle. ELSA Finland kyseli heidän mietteitään kilpailun alkutaipaleesta.

Matias Forss toimi ELSA Finlandin Academic Activities –vastaavana kaudella 2005/2006. Hänen mukaansa oikeustapauskilpailun tavoitteena oli yhdistää paikallisryhmät kansallisella projektilla sekä liittää ELSA järjestönä  EMC2:een eli ELSA Moot Court Competitioniin.  Forssin mukaan EMC2 oli opiskelijoiden keskuudessa, ainakin Helsingissä, tunnetumpi kuin ELSA itse. Kilpailulla haluttiin myös lisätä Suomen elsalaisten keskuudessa tunnetta eurooppalaiseen järjestöön kuulumisesta. Suora esikuva kilpailulle saatiin Saksasta, missä Forssin sikäläisen kollegan mukaan kansallinen oikeustapauskilpailu oli iso juttu.

Forss suunnitteli kansallisen oikeustapauskilpailun konseptin syksyllä 2005 ja vuonna 2006 oli tarkoitus järjestää ensimmäinen kilpailu. Tapauksen kilpailuun ELSA Finland sai Risto Koululta. Myös tuomareita oli Forssin mukaan etukäteen sovittuna ja kilpailuun osallistuvia joukkueita haettiin ahkerasti.  Valitettavasti kilpailua ei vielä tuolloin saatu järjestettyä, sillä joukkueita ei saatu riittävästi ilmoittautumaan. Kuitenkin Forssin uraauurtavan työn ansiosta kilpailulle saatiin toimiva konsepti, joka on säilynyt hyvin samankaltaisena näihin päiviin saakka.

Essi Ojanlatva toimi Forssin jälkeen Academic Activities –vastaavana ELSA Finlandissa kaudella 2006/2007. Oikeustapauskilpailu päätettiin järjestää Forssin viitoittamaa tietä noudattaen. Kilpailun avulla haluttiin tutustuttaa suomalaiset oikeustieteen opiskelijat kyseiseen oppimismuotoon sekä vahvistaa oikeustapauskilpailuperinnettä myös Suomessa. Vielä nykyäänkin tämä tavoite mainitaan ELSA Finlandin kansallisen oikeustapauskilpailun sääntöjen johdantokappaleessa.

Ojanlatvan mukaan kilpailun järjestämiseen ensimmäisen kerran liittyi paljon koordinointia ja monenlaista käytännön tekemistä kuten rahoituksen järjestämistä, kilpailutapauksen, tuomareiden, joukkueiden ja valmentajien hankkimista sekä materiaalien, kuten kilpailun sääntöjen, laatimista. Mallia otettiin muista oikeustapauskilpailuista. Kilpailun järjestämisen kannalta oli tärkeää, että siitä saatiin kurssi, josta osallistujat saivat viisi opintopistettä, Ojanlatva kertoo.

Kaikkien aikojen ensimmäisen kilpailutapauksen laati silloinen Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kauppaoikeuden professori Jukka Mähönen ja ELSA Finland sai lopulta houkuteltua mukaan kolme 2-3 hengen joukkuetta Turusta ja Rovaniemeltä. Helsingistä ei valitettavasti vielä tuolloin ilmoittautunut mukaan ainuttakaan joukkuetta. Kilpailun tuomareiksi ELSA Finland sai järjestettyä viisi asianajajaa ja käräjätuomaria. Joukkueiden valmentajat puolestaan löytyivät yliopistoilta. “Erityisen hienolta tuntui, että kilpailun loppuhuipennus, suullinen käsittely, päästiin järjestämään Helsingin käräjäoikeudessa.”, Ojanlatva kertoo.

Alkutaipaleensa jälkeen ELSA Finlandin kansallinen oikeustapauskilpailu on kasvanut ja ELSAkin on saanut enemmän tunnettavuutta suomalaisten oikeustieteen opiskelijoiden keskuudessa. Paljon on muuttunut kymmenen vuoden aikana ja kilpailun kannalta merkittävää on, että ELSA Finlandilla on ollut kaudesta 2013/2014 alkaen erillinen oikeustapauskilpailuvastaava. Tällöin yksi henkilö on vastuussa tämän mainion ja tasokkaan kilpailun järjestämisestä, jolloin se ei pääse hukkumaan muiden Academic Activities –projektien joukkoon. Suullinen finaali käydään nykyisin korkeimmassa oikeudessa ja tuomaristoonkin on saatu korkeimman oikeuden tuomareita. Nykyään lähes kaikki tiedekunnat myöntävät oikeustapauskilpailuun osallistumisesta 5 opintopistettä kirjallisesta osiosta sekä lisäksi 3 opintopistettä suullisesta osiosta. Näin upeaa kilpailua tuskin olisi koskaan syntynyt ilman erittäin vahvaa pohjatyötä, jonka päälle projektia on rakennettu ja sittemmin kehitetty aikojen saatossa. ELSA Finland on ylpeä yhdestä merkittävimmästä projektistaan ja haluaa kiittää kaikkia niitä henkilöitä, jotka ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana tehneet ahkerasti töitä kilpailun eteen.

Ystävällisin terveisin

Elina Ryymin

Vice President for Moot Court Competitions__ELSA Finland 2016/2017