Mikä ihmeen delegaatio?

“Mikä ihmeen delegaatio?” on kysymys, jonka olen kuullut useampaankin otteeseen. Delegaatiot ovat yksi ELSAn mystisistä projekteista, josta harva on kuullut ja vielä harvempi tietää, mitä se pitää sisällään. Lähdin toukokuussa ottamaan selvää, kun sain paikan ELSAn delegaatiosta YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaavaan toimiston (UNODC) 26. komissioon.

ELSAn delegaatiot koostuvat noin viidestä oikeustieteen opiskelijasta, jotka voivat olla mistä tahansa ELSAn jäsenmaasta. Delegaatiossani oli lisäksi osallistujia Tsekistä, Sloveniasta, Ruotsista ja Itävallasta eli kansainvälinen meno oli taattu. ELSA lähettää delegaatioita suurimmaksi osaksi YK:n eri komissioihin ja toimistoihin, mutta paikkoja on tarjolla myös mm. taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestössä (OECD). Kokousten aiheet vaihtelevat vammaisten oikeuksista patenttioikeudellisiin kysymyksiin, joten jokaiselle varmasti löytyy jotakin. Itseäni kiinnostaa rikosoikeus, josta olen myös kirjoittanut seminaarityön, minkä takia UNODC:n komissio tuntui luonnolliselta hakukohteelta.

Eräänä toukokuun sunnuntaina matkasin Wieniin. Heti maanantaiaamuna kävin hakemassa konferenssipassini ja pääsin tutustumaan muihin delegaatteihin. Komissio kesti viisi päivää ja istuntoja oli aina iltakuuteen asti. Iltaisin oli kuitenkin mahdollisuus kierrellä kaupunkia ja viettää myös aikaa muiden delegaattien kanssa. ELSAn delegaatin tehtävänä on pääasiassa seurata istunnoissa käytäviä keskusteluja ja ottaa tarvittaessa muistiinpanoja. Meillä oli myös ELSAn käyntikortteja, joita voitiin tarvittaessa jakaa muille edustajille. Saimme valita istuntomme varsin vapaasti. Pääistuntojen puheenvuorot tapasivat olla varsin abstrakteja, mutta pienemmissä istunnoissa pääsi seuraamaan, kun eri maat pyrkivät muotoilemaan _draft resolutioneja_ niin, että kaikki voisivat hyväksyä ne. Esimerkiksi ”50/50 sukupuolten välinen tasa-arvo” -ilmaisu ei ollut kaikkien mielestä hyväksyttävä vaan se piti muotoilla toisella tavalla. Ennen istuntoja sekä lounastauolla eri maat ja järjestöt pitivät useita paneelikeskusteluja ajankohtaisista aiheista. Nämä sivutapahtumat olivat delegaatiokokemuksen suurinta antia ja kävin mm. kuuntelemassa kryptovaluuttojen hyödyntämisestä rahanpesussa, lentokonehenkilöstön kouluttamisesta ihmiskaupan tunnistamiseksi ja laittomasta asekaupasta piilotetussa internetissä. Jos päätän kirjoittaa graduni kansainvälisestä rikosoikeudesta, aiheita ja ideoita löytyisi nyt enemmän kuin tarpeeksi.

Viikko delegaattina ylitti kokonaisuudessaan odotukseni. Opin paljon YK:n toiminnasta yleisesti ja heidän päätöksentekoprosessistaan. Lisäksi tutustuin neljään muuhun oikeustieteen opiskelijaan, joita toivon tapaavani vielä tulevaisuudessa jossain päin Eurooppaa. Suosittelen oikein lämpimästi kokeilemaan delegaattina toimimista ainakin kerran opiskelujen aikana, sillä se on loistava tapa selvittää, voisiko ura YK:lla tai muuten kansainvälisissä järjestöissä kiinnostaa opintojen jälkeen. Delegaatiohakuja järjestetään noin kuusi kertaa vuodessa ja jokaisessa haussa on useita kohteita. Voit siis rauhassa etsiä itsellesi mielenkiintoisen kohteen ja sopivan ajankohdan. Älä epäröi hakea sillä delegaatio on unohtumaton kokemus!

Lisätietoja delegaatioihin hakemisesta ja valintakriteereistä saat osoitteessa delegations.elsa.org

#ELSAdelegations

img 20170710 wa0001

– Anna Band, ELSA Finlandin Seminars & Conferences -vastaava 2016/2017