Ajankohtainen alusta- ja jakamistalous tämän vuoden esseekilpailun teemana

”Monet ovat varmasti huomanneet viime päivinä otsikot Suomen historian suurimmasta yksittäisestä kasvuyhtiön rahoituskierroksesta, kun alustatalouden toimija Wolt keräsi 440 miljoonaa euroa kasvurahoitusta pääomasijoittajilta. Jakamistalouden toimija Tori.fi, auttoi sen suomalaisia käyttäjiä tienaamaan yhteensä 626 miljoonaa euroa vuonna 2019 samalla, kun Airbnb majoitti sen luoman digitaalisen alustan välityksellä käyttäjiä yli 7 miljoonassa kohteessa yli 100 000 eri kaupungissa. Uusia alusta- ja jakamistalouden toimijoita tulee markkinoille jatkuvasti ja olemassa olevat alustapalvelut kasvavat ennennäkemättömällä tavalla. Ilmiö on saanut liikkeelle niin kuluttajat, liike-elämän toimijat, poliitikot, tutkijat kuin viranomaisetkin, ja viimeistään nyt myös oikkarit.

Alusta- ja jakamistalouden mukanaan tuomat uudet liiketoiminta- ja ansaintamallit haastavat käsityksemme voimassa olevan oikeuden sisällöstä. Pohdimme jatkuvasti uusien käytänteiden vaikutuksia ja suhdetta olemassa oleviin rakenteisiin, instituutioihin ja lainsäädäntöön. Alusta- ja jakamistalouteen liittyy mielenkiintoisia kysymyksiä kaikilla juridiikan osa-alueilla aina sopimusoikeudesta vero- ja työoikeuteen. Tästä syystä alusta- ja jakamistalous on esseekilpailun aiheena erittäin otollinen: oikkareilla on erinomainen mahdollisuus tutustua alusta- ja jakamistalouteen omien mielenkiinnon kohteiden ja osaamisen kautta.

Mielestäni on siistiä, että alusta- ja jakamistalous on saanut sinutkin kirjoituspöydän ääreen. Suosittelen tutustumaan huolellisesti alusta- ja jakamistalouteen ilmiönä, jotta varmasti ymmärrät esseen viitekehyksen. Ole rohkea valitessasi aihetta, kerätessäsi lähdeaineistoa ja soveltaessasi erilaisia tiedon tuottamisen metodeja. Tartu ennakkoluulottomasti valitsemaasi aiheeseen ja aloita kirjoittaminen hyvissä ajoin. Yleensä parhaat oivallukset ja aihetta rajaavat huomiot tehdään vasta kirjoitusprosessin aikana ymmärryksen ja tiedon lisääntyessä. Ensimmäistä versiota on helppo muokata, rajata ja täydentää.

Olen varma, että pääsen lukemaan tänä keväänä äärimmäisen mielenkiintoisia esseitä. Nauttikaa kirjoitusprosessista!”

Velu Hautala
Juristi, OTM
Lakiasiaintoimisto Lawely Oy

LawelyLogo Black NOBG

Lawely on uudenlainen lakipalvelu, joka tuo juridiikan eri osa-alueiden juristien ja muiden asiantuntijoiden neuvot chatin, mailin ja puhelimen välityksellä kaikkien saataville. Lawelyn toiminta perustuu ajatukselle, että maailmassa tulisi sopia enemmän ja riidellä vähemmän. Lawely aikoo olla aina askeleen edellä ja pitää lakipalvelut yhteiskunnan yleisen kehityksen rattaissa.⁣

Tutustu Lakiasiaintoimisto Lawelyyn paremmin painamalla tästä.

ELSA Finlandin Esseekilpailu Logo Black

ELSA Finlandin kansallinen esseekilpailu on käynnissä juuri nyt!

Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa ELSAn jäsen tai oikeustieteen opiskelija. Valitse kahdeksasta valmiista kilpailuotsikosta tai kirjoita vapaavalintaisella otsikolla aiheeseen liittyvä essee ja palauta se 21.3.2021 klo 23.59 mennessä, niin olet automaattisesti mukana kilpailussa!

Löydät alustuksen kirjoittamiseen ja kilpailuotsikot täältä.