NCM-mökkiviikonloppua vietettiin Ahtelan leirikeskuksessa 18.20.-11. reilun 80 elsalaisen voimin. Osallistujat olivat pääasiassa Turusta, Helsingistä, Joensuusta ja Rovaniemeltä, mutta mukaan mahtui muutama ulkomailtakin.
Keittiöhenkilökunnan viikonloppu starttasi viikonlopun ruokaostoksilla, jotka aiheuttivat lukuisine ostoskärryineen hilpeyttä kassaneidissäkin. Menimme ennen muita leirikeskukseen, jotta pääsimme aloittamaan valmistelut illan sitsejä varten hyvissä ajoin. Sitsien teemana oli Tylypahka, ja paikka koristeltiin sen mukaisesti: neljä pitkää tupapöytää, hämähäkkejä, velhojen etsintäkuulutuksia, verellä kirjoitettu viesti luihuisen perilliseltä, taikaministeriön sisäänkäynti ja vessasta löytyvä Murjottava Myrtti! Oli ihana nähdä, miten paljon kaikki olivat panostaneet asuihinsa. Sitseille osallistui lukuisten velhojen ja noitien lisäksi monia muitakin taikamaailman olentoja, kuten sieppi. Myös illan menu oli sovitettu teemaan, ja kotitontut tarjoilivat sitsiväelle muun muassa kermakaljaa ja monijuomalientä. Todella hyvin onnistuneiden sitsien jälkeen loppuilta vietettiin saunomisen, muihin osallistujiin tutustumisen ja muun hauskanpidon merkeissä.
Lauantaina päivällä osallistujat pääsivät erilaisiin mielenkiintoisiin workshoppeihin, samalla kun me keittiössä huolehdimme ruokailuista. Illalla oli vuorossa yllätyksenä hauskoja kilpailuja ja perinteinen Vision Contest, jossa jokainen paikallisryhmä esitti valmistelemansa esityksen. Elsa Turun tulkinta risteilystä ei valitettavasti riittänyt voittoon, vaan voiton vei tänä vuonna Elsa Joensuu. Vision Contestin jälkeen lämmitettiin taas sauna, ja muutamat rohkeat uskaltautuivat pulahtamaan meressä. Saunomisen jälkeen vedettiin haalarit jalkaan, ja ainakin saunarakennuksen yläkerrassa riitti menoa lähes aamuun asti.
Sunnuntaina lounaan jälkeen oli aika jättää hyvästit NCM:lle loistavat puitteet tarjonneelle leirikeskukselle ja suunnata kotiin toipumaan kenties hieman väsyttävästä, mutta ennen kaikkea mahtavasta viikonlopusta. Suuri kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille ja ennen kaikkea sitä järjestäneille, NCM-mökkiviikonloppu oli loistava kokemus.
Emilia Pekkala