Seminars & Conferences

ELSA tarjoaa jäsenilleen lukuisia mahdollisuuksia kehittyä osaajana, verkostoitua ja tutustua ihmisiin niin Suomessa kuin ulkomaillakin!

 

Seminars & Conferences (S&C) on ELSAn kansainväliseen toimintaan ja ELSA-verkoston eri paikallisryhmien väliseen yhteistyöhön keskittyvä tiimi. S&C:n ydinaluetta ovat ulkomaille suuntautuvat akateemiset opintomatkat, mutta tiimin toimintaan kuuluu myös paljon muuta. Institutional Visit -matkojen ja Study Visit -matkojen lisäksi ELSAn S&C-tiimi järjestää myös mahdollisuuksia osallistua kansainvälisiin delegaatioihin sekä ELSA Law Schooleihin.

Tällä sivulla on lisätietoa S&C:n keskeisimmistä projekteista.

delegations

ELSA Delegations

ELSAlla on tarkkailujäsenyys useissa kansainvälisissä organisaatioissa kuten esimerkiksi Euroopan neuvostossa ja YK:n eri toimielimissä. ELSA lähettää säännöllisesti jäsenistä koostuvia delegaatioita kansainvälisiin istuntoihin, joissa päätetään merkittävistä kansainvälisistä asioista. Yhteensä ELSA lähettää yli 300 delegaattia vuodessa ympäri maailmaa.

ELSAn delegaatiopaikat tarjoavat jäsenille mahdollisuuden päästä seuraamaan suurten kansainvälisten instituutioiden istuntoja ja saada arvokasta kokemusta siitä, miten päätöksenteko ja yhteistyö eri maiden välillä tapahtuu käytännössä. Myös työnantajat arvostavat delegaatioiden kerryttämää kansainvälistä kokemusta.

sels wels

ELSA Law Schools -intensiivikurssit

ELSA Law Schools ovat kesällä tai talvella järjestettäviä 1–2 viikon pituisia kursseja jostakin oikeudenalasta. ELSA Law Schoolien aikana pääset tutustumaan kohteeseen, muihin osallistujiin ympäri maailmaa sekä tiettyyn oikeudelliseen aiheeseen. Etukäteistietoa ELSA Law Schoolin oikeudenalasta ei vaadita.

Ohjelmaan kuuluu tyypillisesti luentoja alan asiantuntijoilta ja workshoppeja, sekä sosiaalista ohjelmaa kuten nähtävyyksiä, gaala ja bileitä. Miltä kuulostaisi perehtyminen merenkulkuoikeuteen Maltalla tai lääkintäoikeuteen aurinkoisessa Thessalonikissa?

ELSAn yhteistyökumppaneiden kurssit

ELSAn jäsenillä on myös oikeus osallistua alennettuun hintaan CBL Internationalin kansainvälisille intensiivikursseille, joita järjestetään ulkomailla (aikaisempina vuosina mm. Kiinassa, Dubaissa ja Englannissa). Kurssien tarkoitus on laajentaa oikeusvertailevaa käsitystä muista oikeusjärjestyksistä ja oikeusjärjestelmistä.

finest

FinEst

FinEst on vuosittain syksyllä järjestettävä kaksipäiväinen tapahtuma, jonka aikana vieraillaan Helsingissä ja Tallinnassa. Opintomatka järjestetään yhdessä ELSA Estonian kanssa, ja puolet osallistujista on virolaisia oikeustieteen opiskelijoita. Ohjelmaan on kuulunut perinteisesti vierailuja asianajotoimistoissa sekä instituutioissa, nähtävyyksiä ja muihin osallistujiin tutustumista sosiaalisen ohjelman merkeissä. Vierailut keskittyvät tiettyyn oikeudenalaan; aiempien vuosien aiheita ovat olleet tietosuojaoikeus, ympäristö- ja merioikeus sekä välimiesmenettely. Aiheet pyritään valitsemaan niin, ettei niistä tarvitse olla aikaisempaa tietoa, ja vierailuiden aikana on tilaisuus oppia kansallista lainsäädäntöä laajemmasta näkökulmasta käsin. 

Lue lisää ja käy tykkäämässä tapahtuman Facebook-sivusta!

bsx

Baltic Sea Exchange

Baltic Sea Exchange (BSX) on ELSA Finlandin ja ELSA Swedenin vuosittain alkukeväästä järjestämä excursio. BSX:n aikana vieraillaan Helsingin ja Tukholman asianajotoimistoissa ja instituutioissa. Vierailuiden aikana osallistujat ovat tutustuneet mahdollisiin tulevaisuuden työpaikkoihin ja perehtyneet mm. kilpailuoikeuteen ja ihmisoikeuksiin. Suomalaisten ja ruotsalaisten opiskelijoiden lisäksi BSX:lle on varattu oma kiintiö muiden ELSA-maiden oikkareille. Kansainvälinen meno ja ystävyyssuhteet on siis taattu!

Study Visit -matkat

Study Visit (SV) -matkat ovat ulkomaille suuntautuvia opintomatkoja, jotka järjestetään yhteistyössä matkakohteen paikallisen ELSA-ryhmän kanssa. Useimmat SV-matkat järjestetään bilateral-tapaan, jossa molemmat paikallisryhmät vierailevat vuorollaan toistensa kotikaupungeissa. Matkojen ohjelmaan sisältyy sosiaalista ja kulttuurista ohjelmaa, jossa tutustutaan paikalliseen oikeus- ja työkulttuuriin.

Matkat tarjoavat loistavan mahdollisuuden uusien kansainvälisten ystävyyssuhteiden solmimiseen, ja osallistujat saavat matkakohteesta paljon enemmän irti paikallisten opiskelijoiden opastamina. Viimeaikaisia matkakohteita ovat muun muassa Amsterdam, Pietari, Bologna ja Praha.

Institutional Visit -matkat

Institutional Visits (IV) -matkat suuntautuvat Euroopan suurkaupunkeihin ja näissä sijaitseviin merkittäviin kansainvälisiin instituutioihin. IV-matkan pääpainona on vierailukohteisiin ja kaupungin kulttuurilliseen antiin tutustuminen, sosiaalista ohjelmaa unohtamatta. Esimerkkejä matkakohteista ovat muun muassa Madrid, Bryssel ja Strasbourg.

Seuraa paikallisryhmäsi viestintää sosiaalisessa mediassa, niin saat ensimmäisten joukossa tiedon järjestettävistä SV- ja IV-matkoista!

Lue myös opintomatka kokemuksista blogin puolelta

OTA YHTEYTTÄ

Mikäli sinulla herää kysymyksiä liittyen ELSAn Seminars & Conferences -toimintaan, ota yhteyttä kansalliseen tai oman paikallisryhmäsi S&C-vastaavaan.

ELSA Finland:

Pihla Holmlund

Vice President for Seminars & Conferences

seminarsconferences@fi.elsa.org

ELSA Helsinki:

Leander Witting

Vice President for Seminars & Conferences

seminarsconferences.helsinki@fi.elsa.org

ELSA Joensuu:

Kia Dusché

Vice President for Seminars & Conferences

seminarsconferences.joensuu@fi.elsa.org

ELSA Rovaniemi:

Ranja Räsänen

Vice President for Seminars & Conferences

seminarsconferences.rovaniemi@fi.elsa.org

ELSA Turku:

Vice Presidents for Seminars & Conferences

seminarsconferences.turku@fi.elsa.org