Terveisiä valassafareilta – kesä S&C:n silmin

Rakkaita terveisiä Støstä, Pohjois-Norjassa sijaitsevasta kalastajakylästä, oi fuksit ja kunnianarvoisat vanhemmat tieteenharjoittajat! Haikailen jo, kuten varmasti tekin, rakkaaseen Kontuumme alias Rolloon (pahoittelut TSH-viittauksista jo etukäteen, mutta siis nämä maisemat täällä Pohjois-Norjassa yllyttää siihen!). Fukseille myös (jälleen kerran yhdet) onnentoivotukset uudesta opiskelupaikasta – ELSA Rovaniemi alias Rohkelikko ottaa teidät lämmöllä vastaan! Mutta ennen Rovaniemelle palaamista pistän vielä ensin kesää pakettiin S&C:n näkökulmasta.

valas1

Fukseille ensialkuun tiedoksi, että S&C on yhtä kuin Director for Seminars & Conferences. Mun keskeisimpiin tehtäviin kuuluu ELSAn kesäkouluista ja delegaatiopaikoista tiedottaminen sekä Institutional Visitin (tänä vuonna mennään Madridiin) ja erilaisten pienempien tapahtumien järjestäminen. Kesän aikana ollaan oltu direktorini Nellin kanssa yhteydessä asianajotoimistoihin ja muihin potentiaalisiin vierailukohdepaikkoihin Madridissa ja tehty muutenkin töitä sen eteen, että lokakuun reissusta tulisi ikimuistoinen. Hyvältä näyttää jo, vaikka itse sanonkin!

Suurimman osan hereilläoloajastani kesän aikana olen kuitenkin käyttänyt valassafareilla sekä toimistovirkailijana että valassafarioppaana työskentelyyn. Perusarkeen laivalla kuuluu valaiden, hylkeiden ja lintujen bongailua sekä niistä kertomista turisteille. On huikeaa ajatella nyt, että tiedän yhtä jos toista esimerkiksi miekkavalaiden ryhmähierarkiasta ja ruokailukäyttäytymisestä, kaskelottien sukellusennätyksistä tai että tunnistan kaskelottien klikkailuääniä kuuntelemalla, onko kaskelotti ruokailemassa vai ei. Lisäksi jos joskus sattuisin törmäyskurssille jättiläishain kanssa, tietäisin ettei ole syytä paniikkiin, sillä tuo pikkuinen 6-8 metrinen haikalan vonkale vetelee aamiaisekseen vain planktonia tai korkeintaan pikkukaloja.

satama

Aurinkoisina päivinä, jolloin aaltoja ei juurikaan ole, on valassafarioppaan työ kieltämättä idyllistä. Työnkuva hiukka muuttuu siinä kohtaa, kun keikutusta alkaa olla enemmän, mutta eipä nyt tökitä reikiä kiiltokuvamaiseen pintaan valassafarioppaan arjesta. Toimistolla kesän aikana työskentely on sekin ollut toimeliasta ja mielenkiintoista: perustimme ystäväni kanssa valassafarimyymälän melko lailla alusta (kalatehtaan pojat tulivat kyllä kerran joukolla avuksi, kun yksi painava pöytä piti saada kannetuksi tiloihin). Maalasimme seinät, hankimme myymälään tuotteita myytäväksi ja sisustimme paikan mielemme mukaan – kivaa vaihtelua opiskeluihin, kun pääsi käyttämään luovuuttaan. Töissä pääsin päivittäin käyttämään englantia ja saksaa, usein myös ruotsia, norjaa tai venäjää – ei voi siis kuin suositella asiakaspalvelutehtäviä ulkomailla muillekin!

Parasta täällä pienessä 190 asukkaan kalastajakylässä on ollut sen huima kansainvälisyysaste, sillä vakituiset asukkaat edustavat 14:ää eri kansallisuutta. Tästä kirkkaimpana esimerkkinä on eräs vapaapäiväni, jolloin päädyimme japanilaisen kämppikseni kanssa liftailujeni seurauksena paikallisen bändin treeneihin. Bändin paikalla olevat jäsenet olivat Belgiasta, Saksasta ja Norjasta (rumpali ilmeisesti oli lähtenyt Yhdysvalloissa piipahtamaan, eikä ollut paikalla) ja treenejä seurasivat lisäkseni mimmit Japanista, Filippiineiltä ja Belgiasta. Ilta päättyi siihen, kun katselimme belgialaisten tuttaviemme kodin ikkunasta väriloistoa taivaalla, alati väriään muuttavaa merta ja täysikuuta ja juttelimme siitä, kuinka jokaisella ihmisellä, jonka elämäsi aikana kohtaat, on tarkoituksensa.

Norjasta jään kaipaamaan meressä uimista, vuorilla haikkaamista, yhteisiä illallisia ystävien kanssa ja erityisesti kaikkia ihania ihmisiä, joiden kanssa kesän aikana ystävystyin: japanilaistyttöä, jonka rohkeudelle ei löydy rajoja (vai kuinka moni uskaltaisi yksin liftata Japanista saakka Norjaan?), vuorikiipeilevää kalastajapoikaa, jonka suurimpana haaveena on päästä pelastamaan ihmisiä vuorilta, runoja rustaavaa valastutkijapoikaa, jonka reissutarinat kytevät inspiraation lähteinä tuleville seikkailuilleni, luonnosta inspiraatiotaan hakevaa italialaista katutaiteilijaa, joka maalasi toimistomme ulkoseinät ja jolta saamani taideteos pääsee ehdottomasti kunniapaikalle vaatimattomassa opiskelija-asunnossani, miestä, jonka rakkaus luontoa kohtaan on ehtymätön ja hyväsydämisyys hakee vertaistaan sekä monia muita hupsuja.

vuoristo

Yritän ehkä tällä kirjoituksella sanoa teille, että omien arvojen pohtiminen voi välillä olla ihan kohdillaan. Tehkää asioita fiilispohjalta ja heittäytykää seikkailuihin, jos sellaisia teille tarjotaan. Ihan turhaan ei sanota, että opiskeluajat ovat ehkä ihmisen parasta aikaa! Kun aluksi viettää kesäkuukaudet tehden ihan muita kuin opiskelujuttuja, voi sitten syksyllä, kun taas uppoutuu ihan liiaksi kirjojen ääreen, esittää muille omistavansa elämän kertomalla huimia tarinoita kesän seikkailuista. Yksi jännimmistä tältä kesältä on ehdottomasti se, kun kerran ystäväni kanssa lenkillä ollessamme huomasimme jotakin oranssia mättäikössä ja ryntäsimme saman tien vaaroja uhmaten (lähes) upottavaan suohon lakkojen perään (muistattehan suoalueen, Dead Marshes, TSH:n kakkososassa?), eikun…

Tulemme Nellin kanssa kuluttamaan vielä monta kertaa rakkaan Petriksemme värikkäitä design (kiikkus)tuoleja syksyn aikana Madridin Institutional Visitiä viimeistellen – saatanpa Nelli, sinulle tarjota Sangriakannu(sta lasi)llisen Madridissa, kunhan projekti on viety finaaliin! Mahtavaa syksyä kaikille ja tarttukaahan intohimoisesti uusiin haasteisiin!

Jenni Ylönen

VP Seminars & Conferences