Kahden vuoden välein järjestettävä opintomatka, tulevia juristeja kiinnostaviin organisaatioihin kohdistuva Iso Institutional Visit, toteutettiin tänä syksynä teemalla “Ihmisoikeudet ja kansainvälinen turvallisuus”. Joukko ELSA Turun jäseniä kävi tutustumassa yhdeksän eurooppalaisen instituution toimintaan ja samalla kurkistamaan, miten juristit työskentelevät ja toimivat instituutioissa.
Kirjoittamalla vierailuihin ja kirjallisuuteen perustuvan raportin kolmen hengen ryhmissä matka muuntui valinnaiseksi kurssiksi Kansainväliset instituutiot in Action. Kurssi taitaa olla yksi parhaista mahdollisuuksista yhdistää näin selvästi hyöty ja huvi oikeustieteellisessä tiedekunnassa.
Bussissa on tunnelmaa — vähän hostellihuoneessakin
Matka oli järjestetty vanhaan kunnon road trip -tyyliin: kolmekymmentä oikeustieteen ylioppilasta (kukaan ei matkan aikana tunnustautunut notaariksi) ja kuljettaja ahtautuivat linja-autoon bussiverkkareissaan, mukanaan lähes kahden viikon matkatavarat ja arvovaltaisiin instituutioihin sopivat vaatteet. Pitkiä matkapäiviä varten oli varustauduttu kilpaa sekä viihde- että evässarjoissa. Yhden osallistujan näin tekevän ahkerasti hommia koneella käytännössä aina, kun vilkaisin käytävää menosuuntaan.
Ensimmäinen instituutio, johon tutustuimme, oli Ruotsinlaiva ja sen buffetillallinen. Varsinkin varsinaissuomalaiset pääsivät muistelemaan isoäidin kanssa tehtyjä piknikristeilybingoreissuja, pallomerta ja toisen jäätelölitran syömistä seuraavaa pahoinvointia, mutta fuksisyksykokemuksistaan viisastunut matkaseurue jätti juhlimisen väliin seuraavan aamun aikaisen herätyksen vuoksi.
Siinä, että viettää melkein kaksi viikkoa käytännössä ilman yksityisyyttä istuen reilusti yli 3000 kilometriä bussissa ja majoittumalla vähintään kolmen ja parhaimmillaan neljäntoista muun ihmisen kanssa samaan huoneeseen, on tietty riski että kaverin naama alkaa ärsyttää. Laskin eräässä hostellissa, että kymmenen neliömetrin huoneeseen majoitettiin kahdeksan ihmistä kolmikerroksisiin sänkyihin. Kaikki olivat kuitenkin hyvällä asenteella liikkeellä, joten reissaaminen oli todella hauskaa. Matka oli myös hyvä tapa tutustua oikkareihin eri vuosikursseilta.
Monipuolisia vierailukohteita
Varsinaisista kohteista ensimmäinen sijaitsi Tukholmassa. Ikävä kyllä ruotsalaiseen insinööritaidonnäytteeseen eli Slussenin jättiläisremonttiin tutustumiseen ei ollut aikaa, sillä YK:n pakolaisjärjestön Pohjois-Euroopan toimistoon suunnattiin heti aamukahvien jälkeen. Muissa kaupungeissa oli onneksi vierailukohteiden lomassa mahdollista kierrellä nähtävyyksiä, ruokkia sielua ja ruumista sekä viettää aikaa porukalla.
Matkan teemaan oli saatu sopimaan hyvin erilaisia kohteita ja parhaita puolia koko reissussa oli juuri se, että kohteet tarjosivat näkökulmia erilaisiin tapoihin hyödyntää lakimieskoulutusta. Rikosoikeudellisen vastuun toteuttamisesta Euroopassa ja kansainvälisesti kiinnostuneet voivat päästä harjoitteluun tai tulevaisuudessa töihin muutenkin vaikkapa tutkinta- ja syyttäjäviranomaisten yhteistyötä edistävään Eurojustiin, kansainväliseen rikostuomioistuimeen (ICC) tai Euroopan petostentorjuntavirastoon. ICC:ssä oli vierailun aikaan istunto käynnissä ja pääsimme seuraamaan Keski-Afrikan tasavallassa tapahtuneita rikoksia koskevaa oikeudenkäyntiä paikan päällä.
Ihmisoikeusjuristi voisi hakeutua YK:n pakolaisjärjestöön tai Tanskan kidutuksen vastaiseen instituuttiin, joka nimestään huolimatta toimii noin kahdessakymmenessä eri maassa. Suomen NATO-edustustossa voisi edistää diplomaattisia suhteita ja tutustua turvallisuuspolitiikkaan ja Euroopan parlamentissa pääsisi edistämään kestävää Euroopan integraatiota. Tämä kyseinen opintomatkakin on osa parlamentin toimintaa, sillä matka sai merkittävän taloudellisen tuen juuri parlamentilta. Saadulla tuella oli positiivisia vaikutuksia, sillä se mahdollisti matkan hinnan pitämisen opiskelijoille kohtuullisena.
Matkan aikana ainakin allekirjoittanut sai uusia oivalluksia useista juridisesti tai kansainvälispoliittisesti mielenkiintoisista kysymyksistä. Kansalaisuudettomuuden merkitys ja laajuus globaalisti, siihen johtavat mekanismit ja aiheeseen liittyvä juridinen problematiikka olivat pitkälti tuntemattomia ennen vierailua YK:n pakolaisjärjestöön. Samoin kidutusta koskevan sääntelyn kansainväliset määrittelyt tulivat itselleni uusina. Rikosoikeuskaan ei ole vain kansallista.
Eurooppaan tuotavien tuotteiden tullimaksujen välttely ja siitä johtuvat tulonmenetykset ovat yllättävän merkittäviä. Petostentorjuntavirasto — jolla on muuten suomalainen pääjohtaja — selvittää muun muassa näitä tapauksia ja tekee töitä sen eteen, että säädetyt maksut voidaan kerätä. Eurojustin toiminta puolestaan muuttuu koko ajan tärkeämmäksi, sillä rajat ylittävä rikollisuus kasvaa.
Matkoja järjestetään jatkossakin
Iso-IV on mahtava tapa matkustaa, oppia kansainvälisistä juristitehtävistä ja tutustua uusiin ihmisiin. Lisäksi se on osoitus siitä, mitä järjestöissä ja vapaaehtoistoiminnassa on mahdollista saada aikaan. Neljä ELSA-toimijaa järjesti matkan alusta loppuun. He varasivat majoitukset, suunnittelivat reitin ja koordinoivat yhteistyön vierailukohteiden kanssa. Järjestäjät pitivät huolta siitä, että kaikkien matka olisi onnistunut, erityisruokavaliot huomioitiin, eikä ketään jätetty huoltoaseman vessaan matkan varrelle.
Jos kuvatun kaltainen, hiukan erilainen kurssi kiinnostaa, kannattaa siis lähteä seuraavalle reissulle mukaan. Niitä, jotka haluavat olla mukana myös järjestelyissä, tarvitaan toki myös, eikä aiempaa IV-kokemusta tarvitse. Lähdet mukaan sitten järjestäjänä tai pelkästään nauttimaan matkasta, tämä on ihan varmasti parhaita tapoja hyötyä yliopiston mahdollisuuksista ja osallistua järjestötoimintaan.
Teksti: Rauli Elenius
Kuva: Heta Salmi