Torstaipäivän aamu 24. päivänä helmikuuta 2022 on hetki, joka tulee varmasti jäämään monen ihmisen mieleen. Heräsimme silloin uutisiin, joiden mukaan Venäjä oli käynnistänyt laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan. Vaikka spekulaatiota tästä oli ollut ilmassa jo muutaman päivän ajan, hetki tuntui epätodelliselta. Oli vaikea käsittää, että pitkän tauon jälkeen Euroopassa sodittiin jälleen. Sota on äärimmäinen ympäristö, jossa tapahtuu myös äärimmäisiä ihmisoikeusrikkomuksia. Kerättyjen todisteiden perusteella näin on ollut myös Ukrainassa. Tässä kirjoituksessa pyrin luomaan yleiskuvan siitä, minkälaiset kansainvälisoikeudelliset normit koskevat Ukrainan tilannetta, mitä niiden rikkomisesta voi seurata ja mitä keinoja kansainvälisellä yhteisöllä on tilanteeseen puuttumiseen.
Kansainvälinen humanitaarinen oikeus sääntelee sitä, kuinka sodan aikana on toimittava. Se ei ota kantaa siihen, oliko sodan aloittaminen itsessään oikeutettua vai ei. Sen sijaan se asettaa rajat sodassa tapahtuvalle voimankäytölle ja pyrkii suojaamaan siviiliväestöä. Humanitaarisen oikeuden ytimen muodostavat Geneven neljä sopimusta vuodelta 1949 sekä niiden lisäpöytäkirjat. Näihin kuuluu muun muassa sopimus siviilihenkilöiden suojelemisesta sodan aikana. Sodassa voimankäytön ehdoton kulmakivi on se, että sotilaat ja siviilit sekä sotilaskohteet ja siviilikohteet on eroteltava toisistaan. Voimankäyttöä saa kohdistaa ainoastaan sotilaallisiin kohteisiin, ja niihinkin ainoastaan sen verran kuin on ehdottomasti välttämätätöntä sotilaallisen tavoitteen saavuttamiseksi.
Julkisuudessa esillä olleiden tietojen perusteella Venäjä on rikkonut sodan oikeussääntöjä häikäilemättömästi. Se on esimerkiksi avannut tulen sairaalaa kohti, tulittanut ambulanssia sekä iskenyt ohjuksella Harkovan keskustaan. Karmeuden tähän astinen huippu on kuitenkin Butšan kaupungin tapahtumat, josta on tänään (3.4.2022) raportoitu muun muassa siviilien joukkoteloituksia ja raiskauksia. Paljon pahempaankin saattaa olla vielä luvassa, sillä sota ei ole vielä ohi. Kun sotarikokset kohdistuvat tälla tavalla siviileihin, puhutaan rikoksista ihmisyyttä vastaan. Tapahtumat ovat täysin epäinhimillisiä ja herättävät kysymään, mikä järki tällaisessa toiminnassa on. Esitettyjen arvioiden mukaan siviileihin kohdistuvilla iskuilla pyritään kuitenkin lannistamaan ja nakertamaan ukrainalaisten taistelutahtoa.
Ei olekaan ihme, että kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) on jo käynnistänyt tutkinnan Venäjän toimista Ukrainassa. Kansainvälisen rikostuomioistuimen toimivaltaan kuuluuvat sotarikosten, rikosten ihmisyyttä vastaan ja joukkotuhonnan tutkinta ja tuomitseminen. Sen sijaan sillä ei ole tällä hetkellä toimivaltaa tutkia sodan aloittamiseen liittyviä kysymyksiä, minkä takia esillä on ollut myös erillisen tuomioistuimen perustaminen. Poliittisen johdon, eli tässä tapauksessa Putinin, vastuuseen saattaminen saattaa olla hankalaa, mutta sinänsä mahdollista, jos syy-seuraussuhde tietyn poliittisen päätöksen ja sitä seuranneen tapahtuman välillä pystytään osoittamaan. Poliittisen johdon sijasta vastuuseen joutuvat yleensä sotilaat, jotka ovat tehneet kentällä käytännön päätöksiä.
Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa jälkikäteen tuomitseminen ei tietenkään ole kovin tehokas keino puuttua siihen, mitä Ukrainassa tapahtuu jo nyt. Tehokkainta olisi sinänsä vastata Venäjän voimankäyttöön voimalla. Ongelmaksi muodostuisi kuitenkin se, että tällöin myös Ukrainaa auttavasta valtiosta tai kansainvälisestä järjestöstä tulisi sodan osapuoli, ja silloin sota saattaisi äkkiä eskaloitua maailmansodaksi. Lisäksi sotaan osallistuva valtio tai järjestö saattaisi itse syyllistyä laittomaan voimankäyttöön, sillä YK:n peruskirjan mukaan voimankäyttö on sallittua vain itsepuolustustarkoituksessa tai YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä. Turvallisuusneuvoston päätös taas ei tule kysymykseen, sillä Venäjä on sen jäsen ja sillä on veto-oikeus. Väliintulon voisi sinsänsä oikeuttaa suojeluvastuun periaatteeseen vedoten. Periaatteen mukaan kansainvälisellä yhteisöllä on velvollisuus puuttua peliin silloin, jos jokin valtio epäonnistuu väestönsä suojelussa.
Sara Kiviluoma
Kirjoittaja on ELSA Helsingin Academic Activities -vastaava 2021-2022
