Kirjoittanut Petri Freundlich

Vaikka omia ennakkoluulojaan on välillä vaikea myöntää, niin täytyy tunnustaa, että ennen ELSA Dayn vierailua olin mielessäni tuominnut Amnestyn lähinnä turhaksi hippien puuhasteluksi. Joka tapauksessa lähdin mielenkiinnolla kauniina kevätpäivänä osallistumaan ELSA Helsingin ELSA-päivän ohjelmassa olleeseen excuun Amnesty internationaliin. Iloisen joukkomme otti vastaan Amnesty Finlandin oikeudellinen asiantuntija, joka kaikkien iloiseksi yllätykseksi osoittautui entiseksi ELSA-aktiiviksi ja kehui vuolaasti kokemustaan ELSA:n parissa.

Saimme kuulla todella kattavan esityksen Amnestyn toiminnasta ja historiasta sekä Suomen toiminnasta erilaisten ihmisoikeusongelmien näkökulmasta. Lisäksi saimme kuulla ihmisoikeuslakimiehen toimenkuvasta ja harjoittelumahdollisuuksista sekä vapaaehtoistyöstä Amnestyssä. Asioita käytiin läpi perusteellisesti ja käytännön esimerkkien valossa ja kaikki, joiden opintoja aihe sivuaa edes jotenkin, saivat varmasti myös konkreettista hyötyä esityksestä. Allekirjoittanut ainakin onnistui juuri ujuttamaan exculta saatua tietoa tenttivastaukseen.

Valitettavasti aika vierähti nopeasti ja vierailu tuli päätökseensä, vaikka juttua olisi varmasti riittänyt toiseksi parituntiseksi. Excun puhuja kannusti vielä kaikkia osallistumaan ELSA:n toimintaan, sillä hänen mukaansa ELSA-aikoina hankitut kontaktit ovat olleet korvaamattomia hänen urallaan. Esitys oli kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen, tarjoilut hyviä ja ainakin omat alkuun mainitut ennakkoluuloni murenivat melko kauttaaltaan.