”Jokaisella vainon kohteeksi joutuneella on oikeus hakea ja nauttia turvapaikkaa muissa maissa.” (YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 14(1) artikla)
Tuuli saa repaleiset teltat lepattamaan ja kieputtaa viikkoja vanhoja roskia aukean yllä. Vaikka aurinko paistaa, on kylmä ja viima enteilee tulevaa talvea. Tunnelma Idomenin pakolaisleirillä Pohjois-Kreikassa on kireä ja jännittynyt. Rajanylityspaikka Kreikan ja Makedonian rajalla on keskeinen pysähdyspaikka vakavaraiseen Keski-Eurooppaan johtavan pakoreitin varella. Syksyn aikana leirille on saapunut päivittäin jopa tuhansia ihmisiä, enimmillään yli kahdeksan tuhatta kotimaataan pakenevaa. Vaikka tulijoiden määrä vähenee talvea kohti, yhä useampi ihminen jää loukkuun kuin ansaan Idomenin leirille. Marraskuussa 2015 raja suljettiin valikoivasti niin, että ainoastaan syyrialaisten, afganistanilaisten ja irakilaisten sallitaan ylittää raja pohjoiseen muiden jäädessä odottamaan lyhytaikaista pysähtymistä varten pystytetylle leirille. Erottelupolitiikka on otettu käyttöön Balkanilla pakoreitin varrella sijaitsevissa maissa Euroopan unionin ja koko Euroopan taholta koetun painostuksen myötä.
Joulukuun ensimmäisellä viikolla suuntasin matkani kohti uutta opittavaa ja uusia tuttavuuksia sinne, miss’ sypressit tuoksuu nyt talvellakin. ELSA Thessalonikin järjestämä _Winter Law School on Migration Law and Refugee Issues_ koostui useista tasokkaista luennoista ja vilkkaasta sosiaalisesta ohjelmasta. Osaanottajat 13 eri maasta majoittuivat Pohjois-Kreikassa Naousan kaupungissa pienessä viihtyisässä hotellissa, jossa myös luennot pidettiin. Naousasta käsin pääsimme kätevästi vierailemaan paikallisissa nähtävyyksissä Imathian alueella.
Kurssin aikana meille luennoitiin pakolaisoikeuden keskeisimmistä käsitteistä, kuten pakolaisaseman määrittelemisestä YK:n pakolaisten oikeusasemaa koskevan yleissopimuksen mukaan, vähemmistöjen suojelusta sekä pakolaiskysymysten ratkaisemiseksi työskentelevistä viranomaisista ja järjestöistä. Luennoitsijoina saimme kuulla niin professoreita kuin eri elimissä työskenteleviä pakolaisvirtojen vastaanottamisen ja turvapaikkahakemusten käsittelyn ammattilaisia. Itse koin antoisimmaksi oppia Dublinin järjestelmän kehittymisestä Euroopan unionissa, koska juuri unionissa tehdään päätöksiä, joilla ratkaistaan monen turvaa hakevan ihmisen oikeusasema. Vuosikymmenten kuluessa on ponnistettu aina yhteiseen turvapaikkajärjestelmään ja poikkeustilanteen vaatiessa nk. EU-kiintiöpakolaisten sijoittamiseen asti. Etukäteen olin odottanut myös ihmiskauppaa ja paperittomien siirtolaisten oikeusasemaa käsitteleviä luentoja, jotka valitettavasti peruuntuivat.
Kurssin sosiaalinen ohjelma oli varsin onnistunut. Pääsimme käymään antiikin kuninkaallisten hautoja esittelevässä museossa, Aristoteleen koulun raunioilla sekä paikallista perinnekulttuuria ylläpitävän seuran museossa. Kulttuuriyhdistys järjesti myös varta vasten meille kansantanssinäytöksen kaikkine hienoine pukuineen ja elävän musiikin säestyksellä. Paikallista luontoa pääsi kokemaan Pozarin kuumissa lähteissä ja lumipeitteisillä Vermio-vuorilla. Iltaisinkin oli vaihtelevaa ohjelmaa: ensimmäisenä kurssi-iltana maistelimme osallistujien kotimaistaan tuomia tuliaisia. Myöhemmin viikolla käytiin illastamassa perinteiseen kreikkalaiseen tapaan, tutustumassa viinitilalle, ja eräänä iltana kokeilimme yöelämää pienehkössä baarissa, jossa vallitsi niinkin välitön tunnelma, että eräs professorikin ilmaantui paikalle kaveeraamaan opiskelijaporukkaan pitkän päivän jälkeen. ELSAlaisittain perinteinen gaalaillallinen järjestettiin seisovan pöydän äärellä, ja paikalle olivat kutsuvieraina saapuneet myös kaupungin ja aluehallinnon edustajat.
Winter Law Schoolissa opin paitsi luennoitsijoilta, myös kurssitovereiltani. Verraten asiantevien ja motivoituneiden kollegoiden tapaaminen oli kasvattava kokemus. Vapaa-ajallakin kurssilaiset päätyivät keskustelemaan polttavista aiheista, milloin pakolaistilanteesta, milloin Kreikan yhteiskunnan ahdingosta taikka saamelaisten oikeusasemasta. Asiantuntijoita koeteltiin kiperillä kysymyksillä, ja useammin kuin kerran luennoitsija joutui aloittamaan vastauksensa sanoin ”en tiedä”. Kurssilaisia oli pyydetty valmistamaan lyhyt esitys pakolaistilanteesta oman maansa näkökulmasta, mutta näille esityksille ei kurssiohjelmassa valitettavasti ollut varattu omaa aikaa. Vasta viimeisenä iltana ehdimme pienessä kiireessä kuulla innoittavat ja tuoreita näkökulmia tulvivat esitykset, joista olisi riittänyt keskusteltavaa pitkäksi aikaa.
Joulukuussa 2015 tilanne Idomenin leirillä kärjistyy. Odottaminen päivästä päivään, viikosta viikkoon ilman tietoa tulevasta ja pelkkien huhupuheiden varassa eläminen virallisen informaation ollessa vähäistä saavat ihmiset turhautumaan. Kun leirillä liikkuu huhuja pian avattavasta rajasta, ihmiset valtaa epätoivoinen tahto päästä ensimmäisten joukossa rajan yli ja kaikki kynnelle kykenevät ahtautuvat rajalle. Viikkojen takainen riemu hengenvaarallisesta venematkasta selviämisen ja elävänä Eurooppaan saapumisen johdosta tuntui voitolta aikanaan, mutta uudet esteet matkalla nakertavat tunteen tyhjäksi.
Idomenissa puhkeaa yhteenottoja pakolaisten ja poliisin välillä. Turhautuneet pakolaiset yhdistävät voimiaan kansallisuusrajojen yli mielenosoituksia varten ja vaatiakseen rajojen avaamista. Joulukuun ensimmäisellä viikolla joukko pakolaisia hyökkää avustusjärjestöjen telttoihin ja varastaa kaikki avustustarvikkeet, mitä niissä on. Monet avustusjärjestöt poistuvat paikalta, ja jäljelle jääneiden on vaikeaa käynnistää tuhansien ihmisten perustarpeiden tyydyttäminen uudelleen. Joulukuun kolmantena päivänä yksi pakolainen menehtyy junaradan ajolangasta aiheutuneeseen sähköiskuun kiivettyään junavaunun katolle mellakan yhteydessä.
Winter Law Schoolin kuluessa osallistujien voimille otti järjestäjän heikko, lähes olematon, tiedotus kurssin kulusta ja kunkin päivän aikatauluista. Osallistujat olivat monta viikkoa vanhan alustavan aikataulun varassa, johon tulleista muutoksista ei juuri koskaan tiedotettu kaikkia yhteisesti. Minua ei niinkään häirinnyt epätäsmälliseen tapaan jatkuva myöhästyminen oletetusta aikataulusta, vaan tiedotuksen puute, jonka takia esimerkiksi luentojen alkamisajan arvaileminen kävi pitemmän päälle rasittavaksi.
Epävarmuutta aiheutui myös järjestäjistä riippumattomasta syystä. Vierailumme läheiselle pakolaisleirille oli vaakalaudalla kurssin aikana puhjenneiden levottomuuksien takia, eikä poliisi useaan päivään päästänyt ulkopuolisia paikalle. Odotusten vastaisesti vierailu kuitenkin toteutui. Matkalla pakolaisleirille saimme kurssin järjestäjiltä viikon huolellisimmat toimintaohjeet: meille teroitettiin, että valppaana, varovaisena ja yhdessä on pysyttävä. Tunnelma olisi jännittynyt. Ja sitä se olikin. Viivyimme leirillä hädin tuskin varttitunnin. Jätimme vain tuomamme avustustarpeet järjestöille ja vaihdoimme Punaisen Ristin ja UNHCR:n edustajien kanssa pari sanaa. Vaikka painostava tunnelma tunki ihon alle, en voinut olla tuntematta itseäni pahaiseksi turistiksi, koska edes silminnäkijänä en voi käsittää leirin todellista arkea.
Winter Law School Naousassa oli kokonaisuudessaan hieno kokemus. Vaikka akateemista ohjelmaa olisi viikkoon mahtunut enemmänkin, tutustuminen uuteen kulttuuriin ja tuleviin kollegoihin oli kerrassaan palkitsevaa.
Kuka tietäisi, miten patoutunut tilanne Idomenissa puretaan? Kuka tietäisi, miten koko Euroopassa pakolaiskriisi saadaan hallintaan niin, että hätää pakenevien ihmisoikeudet toteutuvat ja Euroopan valtiot tulevat sopuisasti toimeen pakolaisten kanssa?
Talven saavuttua vesisateet lisääntyvät. Ihmiset palelevat. Toisinaan on vaikea jaksaa toivoa huomispäivästä parempaa. Jäätävä sade liiskaa ihmisten toiveikkaat ajtukset maahan kuin roskan lailla ympäriinsä leijailevan muovipussin.
Ilona Sekiguchi