Taru Nordic Pre-Partyjen herruudesta – ELSA Finland koko hallituksen voimin ICM Portossa

Koko ELSA Finlandin hallitus 2016/2017 sekä kolme ELSA Helsingin edustajaa osallistuivat ELSA Finlandin delegaationa ELSA-verkoston tärkeimpään kokoukseen International Council Meetingiin (ICM). Kansainvälinen sääntömääräinen kokous järjestettiin tällä kertaa kauniissa Porton kaupungissa Portugalissa 16.-23.10.2016. Ikimuistoiseen viikkoon mahtui niin akateemista ohjelmaa päivisin workshopeissa, joissa ELSA-maat keskustelivat verkoston kehittämisestä, yhteisistä säännöistä sekä muista tärkeistä ELSA-asioista, kuin myös iltaisin järjestettyä sosiaalista ohjelmaa. ICM-viikon aikana delegaatiomme pääsi verkostoitumaan muiden maiden elsalaisten kanssa sekä tietenkin pitämään hauskaa ja nauttimaan olostaan etelän lämmössä. ICM inspiroi sekä kasvatti delegaatiomme ryhmähenkeä.

Pitkien kokouspäivien lisäksi saimme nauttia esimerkiksi Hollywood vs. Bollywood ja Moulin Rouge –teemaisista bileistä, ihailla Porton kaunista näkymää joenrannassa sekä tietenkin maistella portviiniä, josta Porto tunnetaan maailmalla. Kaiken kruunasi upea Gala Ball –illallinen sanoinkuvaamattoman kauniissa Palais de la Boursessa.

Suomalaisten vastuulla oli lisäksi puolustaa keväällä 2016 ICM Maltalla voitettua Nordic Champions –herruuttamme Nordic Pre-Partyissa. Oli kieltämättä huvittavaa seurata, kun puheenjohtajamme Lauri yritti sinnikkäästi ilman käsiä rikkoa lantiollaan Academic Activities –vastaavamme Peterin vyötäisille sidottua puolitäyttä ilmapalloa. Muut pohjoismaat taistelivat urheasti, mutta jälleen kerran suomalaiset sinnikkäällä sisullaan veivät voiton ja himoittu pokaali palasi delegaation mukana takaisin Suomeen. Tästä on tosin kiittäminen suomalaisten tuomariedustajaa, ELSA Finlandin STEP-vastaava Essiä, joka oli tunnetusti tarkkanäköisenä havainnut erään toisen pohjoismaan sortuneen huijaukseen kilpailun aikana. Ilman Essiä tätä vääryyttä tuskin oltaisiin koskaan havaittu, jolloin pokaali olisi väärin perustein matkannut legoista ja Pienestä Merenneidosta tunnettuun pohjoismaahan. Jännittävää nähdä, miten Suomi pystyy herruutensa säilyttämään marraskuussa, kun ELSA Finland suuntaa Tanskan ihastuttavaan pääkaupunkiin Kööpenhaminaan Nordic Officers’ Meetingiin, jossa jälleen kerran pohjoismaat ottavat mittaa toisistaan Nordic Champions –kilpailussa.

Kaiken kaikkiaan tämäkin ICM ylitti kaikki odotukseni erinomaisen akateemisen ja sosiaalisen ohjelman sekä upean ryhmähenkemme ansiosta. ICM:sta palanneet suomalaiset toivat mukanaan valtavan paljon ELSA-intoa ja inspiraatiota Suomen oman ELSA-toiminnan kehittämiseksi.

Ystävällisin terveisin

Elina Ryymin

Vice President for Moot Court Competitions

ELSA Finland 2016/2017