Tunnelmia Helsingin NCM:stä

Kevään National Council Meeting eli tuttavallisemmin NCM järjestettiin tänä vuonna 21.-23.4. ELSA Helsingin toimesta aurinkoisessa Hangossa, Sjömansron leirikeskuksessa. Mökkiviikonlopun ohjelmaan mahtui paitsi tiukkaa asiaa, myös hauskanpitoa ja muihin paikallisryhmiin tutustumista sitsien ja iltabileiden merkeissä.

Torstaina 20.4. ELSA Finland järjesti myös Pre-NCM-tapahtuman, jossa excukohteina olivat Wärtsilä Oyj Abp, asianajotoimisto Borenius sekä ulkoasiainministeriö. Aamu starttasi Wärtsilältä, jossa henkilöstö esitteli yrityksen toimintaa ja lakimiehet esittelivät kukin oman vastuualueensa. Mielenkiintoista oli nähdä, että Wärtsilä ei enää toimi vain laivan moottoreiden valmistajana vaan se on laajentunut aina energiamarkkinoille asti. Excukohteena yritys oli mielenkiintoinen, sillä se toimii maailmanlaajuisesti ja tämän vuoksi esimerkiksi yrityksen sisäinen sähköpostiliikenne toimitetaan aina englanniksi.

ncmblogi1

Seuraavana kohteena meillä oli Esplanadin yläpuolella sijaitseva Borenius. Toinen Boreniuksen esittelijä oli viime tipassa joutunut perumaan vastanottomme, mutta se ei opiskelijoita paljoa haitannut. Nautimme maittavan lounaan kahdeksannessa kerroksessa ihaillen kauniita maisemia. Meille esiteltiin myös ELSA Finlandin oikeustapauskilpailu, joka toimitetaan yhteistyössä Boreniuksen kanssa. Myös viime vuoden voittaja kannusti puheellaan osallistumaan kilpailuun.

Viimeisenä excukohteenamme oli ulkoasiainministeriö. Siellä meille kerrottiin itse ministeritason työskentelystä, mutta diplomaattiurasta haaveileville esiteltiin myös diplomaattien koulutusohjelma Kavaku. Täältä mieleen jäi erityisesti se, että englannin ja ruotsin lisäksi tulisi osata jokin kolmas ulkomainen kieli, jotta on mahdollista lähteä tavoittelemaan diplomaattista uraa.

Päivämme jatkui illalla Legal Speed Dating -tapahtumalla, jossa opiskelijat saivat keskustella aina viisi minuuttia yhden valmistuneen kanssa ja sitten vaihtui. Eräs mielenkiintoisimmista jo työskentelevistä juristeista tapahtumassa oli kustannustoimittaja, joka oikolukee esimerkiksi meidän opiskelukirjallisuuttamme ennen kuin se tulee painosta ulos. Toinen mielenkiintoinen juristi työskenteli kääntäjänä, ja hän käänsi erityisesti juridista englannin kieltä suuntaan ja toiseen.

Perjantaina paikalle saapuivat loputkin rovaniemeläiset, kun itse NCM pyörähti käyntiin kaikille osallistujille yhteisen tietosuoja-workshopin merkeissä EU:n uuden tietosuoja-asetuksen tiimoilta. ELSA Alumni Finlandin edustaja kävi myös kertomassa meille alumniyhdistyksen toiminnasta.

Sitten hyppäsimmekin jo linja-auton kyytiin suuntanamme Hanko, jossa meitä eivät piinanneet muun Suomen raesateet. Maisemanvaihdos oli siis varmasti kaikkien mieleen. Osalle meistä matka toiselle paikkakunnalle oli itse asiassa suorastaan odottamaton, mutta se sopi paremmin kuin hyvin illan sitsien teemaan. Illan hämärtyessä Sjömansron ruokasali täyttyi hobiteista, haltioista ja muista Keski-Maan olennoista, kun Taru sormusten herrasta -sitsit alkoivat.

ncmblogi2

Lauantai aloitettiin tehokkaasti ELSA Finlandin hallitusvastaavien järjestämillä workshopeilla, joihin kokoonnuttiin osa-alueittain tai yhdessä useamman osa-alueen kesken keskustelemaan paikallisryhmien toiminnan kehittämisestä ja ideoimaan uutta. Illalla vuorossa oli puolestaan perinteinen Vision Contest, jossa tiukan kilpailun jälkeen voiton vei esityksellään ELSA Turku.

Sunnuntaina oli edessä paluumatka Helsinkiin, jossa pidettiin ELSA Finlandin sääntömääräinen kevätkokous. Kokouksen kohokohta oli luonnollisesti ELSA Finlandin uuden hallituksen valinta kaudelle 2017-2018, ja iloksemme myös Rovaniemi on jälleen edustettuna Marketing-vastaavamme Essin toimesta.

ncmblogi3

Ensi syksynä National Council Meeting järjestetään jälleen Rovaniemellä, ja olemmekin jo innolla käynnistäneet valmistelut. NCM:iin osallistuminen on helppo ja hauska tapa tutustua ELSAn toimintaan, eikä siihen vaadita minkäänlaista aiempaa ELSA-kokemusta, joten toivommekin näkevämme syksyn NCM:ssä paljon niin vanhoja kuin uusiakin tuttuja.

ELSA Rovaniemi kiittää erityisesti ELSA Helsinkiä ja ELSA Finlandia järjestelyistä sekä kaikkia osallistujia mahtavasta viikonlopusta!

NCM-terveisin,
Mari-Pauliina ja Tinja